Continuing with reading log posts, still in FI

Heikki Aittokoski.
Narrien laiva. Matka pieleen menneessä maailmassa
Bookwell, Juva 2013.
ISBN 978-952-5557-57-2.
GoodReads.

Lyhyt arvostelma:

Toimittaja Heikki Aittokoski matkaa ympäri maailmaa ja tarkastelee kuinka monella tavalla maailma onkaan pielessä (ja kuinka hämmentävää se voi olla suomalaiselle ihmiselle joka on saanut elää elämänsä maassa, jossa asiat suurimmaksi osaksi toimivat kelvollisesti … tai kun ainakin itse yritän keksiä miten asiat olisivat täällä huonosti, ensimmäiset mielikuvat ovat luokkaa Länsimetro tai Olkiluoto 3 tai Talvivaara tai eduskunnan vieraslistojen tuhoaminen, mikä on suoraan sanottuna verrattain hyvin maailman mittakaavassa). Temaattisen kehikon Aittokosken kirjoituksille tarjoaa keskiaikainen runoteos, tri Sebastian Brantin Das Narren Schyff (1494), jossa tohtori Brant vertauskuvallisesti irvailee maailman ja ihmisten moraalittomuudelle, muttei ehkä kuitenkaan kyynisesti ilman toivoa paremmasta.

Journalistisena teoksena Aittokoski on ulkomaanreporttina matkustellut paljon ja hänellä on mielenkiintoista kerrottavaa. Kokonaisuutena kirja on hyödyllinen muistutus siitä kuinka Suomessa asiat ovat oikeastaan aika hyvin ja voisivat olla paljon huonommin. Samoin maailma on epävarma, ja pysyvää vakautta ja oikeudenmukaisuutta on voi olla vaikea löytää, ja vielä vaikeampi perustaa kun niitä ei ole. Mikäli jotain ärsyttävää haluaa löytää, niin Aittokoskella on joukko lehtikirjoittajan maneereita jotka pitkästyttävät kun niitä lukee useamman sata sivua yhteen kyytiin.

Huomioita luvuittain.

Ensimmäinen luku: Viha. Aittokoski vierailee Mogadishussa ja muistelee Kongoa ja Kinshasaa 1990-luvulla. Kirjoittamisajankohtana, yli viisi vuotta sitten, turvallisuustilanne oli perin heikko. Masentavaa luettavaa. Al-Shabaab. Maan kurjasta tilanteesta kertoo paljon etten usko radikaalia muutosta parempaan tapahtuneen tai että kukaan Suomessa olisi sen tapahtumatta jäämisestä yllättynyt.

Yksi ongelma Somaliassa ja monissa muissa sodissa on se, että niin kutsutusti elämää suuremmat arvot ajavat ohi hengen ja terveyden. Tarvittaessa ollaan valmiita uhraamaan oma ja vielä helpommmin muiden elämä.

Toinen luku: “Kateus”. Hämmentävä reportaasi miljoonien eurojen arvoisten omituisten nykytaideteosten (Damien Hirst) kaupasta Lontoon huutokauppakamareissa. Perimmäinen aihe: varallisuuden kertyminen modernissa yrityskapitalismissa. Kontrastina mielettömän taiteen huutokaupalle Lehman Brothersin romahtaminen ja seurannut talouskriisi, yritysjohtajien palkitsemismekanismit joita kriisi ei koskenut (tai korkeintaan kausaalisesti päinvastaisessa järjestyksessä: palkitsemismekanismien vaikutus kriisiin johtaneeseen vastuuttomuuteen).

Kolmas luku: “Ahneus”. Aittokoski yrittää päästä mahdollisen erään Hirstin teoksen ostajan (ukrainalainen miljardööri Vikto Pinchuk) juttusille. Samalla katsaus Ukrainan historiaan, erityisesti Neuvostoliiton jälkeiseen oligarkiaan.

Neljäs luku: “Ylpeys”. Vaikuttava kauhutarina Nicaraguasta ja kuinka perinteinen kehitysapu voi pahimmillaan olla rahan tuhlaamista kankkulan kaivoon tai suoranaista varastelevan läpikorruptoituneen diktatuurin tukemista (kunhan epädemokraattisen hallinnon nimellinen ideologia on oikeanvärinen). Huomion keskipisteenä suomalaisten kehitysapu- ja solidaarisuusihmisten (Tuomioja, presidentti Halonen) kyvyttömyys tunnistaa sandinististen hallinnon tosiasiat (vertaa Halosen ihastelevaa matkaraporttia Mario Varaga Llosan vastaavaan) Aittokoski laskee tämän ylpeyden nimiin.

Lisäksi: Terveen talouselämän luominen (sellaisen jossa pienellä maatyöläisihmisellä on mahdollisuus päästä elämässään eteenpäin, ei vain suurmaanomistajilla) voi olla vaikeaa. Tai edes menestyvän talouselämän perustaminen.

Nicaraguassa on jäänyt tapahtumatta jotain, joka on tapahtunut esimerkiksi Etelä-Koreassa. Vuonna 1970 Nicaraguan henkeä kohti laskettu bruttokansantulo oli suurempi kuin Etelä-Koreassa. Vuonna 2011 Etelä-Korean lukema oli 15 kertaa suurempi. [..] Etelä-Koreaa ja Taiwania johdettiin määrätietoisesti kohti toimivaa markkinataloutta, ja ne etenivät vaikeuksien kautta kohti vapaata yhteiskuntaa. Samaan aikaan Nicaraguaa on lypsetty kuiviin.

Viides luku: “Laiskuus”. Aittokoski kuvaaa Bangladeshin vaateteollisuutta. Leimallista: puutteelliset työolot, puutteellinen palkka, paikoittain erittäin (kuolettavan) puutteellinen työturvallisuus, ja vaikeat poliittiset olot. (Lue historiallisista hirmuteoista joista et ole välttämättä aiemmin kuullutkaan.) Häpeämätöntä riistoa, edellisessä luvassa kuvattua siirtymää kohti menestyvää markkinataloutta, vai molempia?

Kuudes luku: “Kohtuuttomuus”. Aittokoski vierailee Kabulissa ja fiksaantuu afganisittalaisittain omituiseen ilmiöön: skeittaavaan tyttöön. Päällimmäinen mielikuva joka jää käteen: toivottomuus.

Seitsemäs luku: “Himo”. Kuinka luonnonvaroiltaan rikas maa kuten vaikkapa Päiväntasaajan Guinea voidaan ryöstää ilman että kukaan varinaisesti kiinnittää asiaan huomiota? Aittokoski kuvaa: yllättävän helposti. Hämmentävin episodi on kuinka tiukalla seulalla ulkomaalaisia (erityisesti kysymyksiä esittäviä toimittajie) ei lainkaan päästetä maahan.

Jälkikirjoitus: “Perillä”. Yhteenveto.

Lopuksi.

Teemana / mentaalisena kuvana “narrien laiva” on vaikuttava, ja kirja oli minulle arvokas pelkästään sen vuoksi että Aittokoski selostaa tri Sebastian Brantin runoelman Das Narren Schyff ja avaa sen historiaa.

Semi-relevantti soundtrack:
Dio. All the Fools Sailed Away. YouTube, Spotify

Post Scriptum.

Mahdollinen relevantti referenssi. Daron Acemoglu. Why Nations Fail. via r/AskHistorians. Kun hierarkian huipulla oleville tuottoisa systeemi on olemassa, yrityksistä huolimatta siitä voi tulla hyvin pysyvä.