Reading log post; several titles. FI

Parin viime kuun mittaan lukupinon kautta on kiertänyt aika paljonkin kaikenlaista, mutta niiden summaamminen blogiin on jäänyt tekemättä. Mutta tässä nyt jotain; postauksessa mainitut teokset luin jo oikeastaan syys-lokakuussa.

Sisältö:

  • (Alkusana tämän blogin lukublogi-osuuden funktiosta.)

  • Iain M. Banks. The State of the Art.

  • Catel & Bocquet. Kiki. Montparnassen kuningatar.

  • Isaac Asimov. Tähdet kuin tomua.

  • Jules Verne, Maailman ympäri 80 päivässä.

  • Robert L. Stevenson. Tri Jekyll ja Mr Hyde.

(Vastauksia esittämättömiin kysymyksiin: Miksi ylipäätään kirjoittaa lukemastaan? Olen huomannut että ajan myötä muistikuvat ja mielipiteet lukemistani kirjoista käyvät hiljalleen epäselviksi, etenkin mitä tulee vuosia aikaisemmin luettuihin; ja kuitenkin haluan ajatella että kirjojen lukeminen on muutakin kuin hetken täyttävää viihdettä vaan jotain josta jää jotain pysyvä kokemus tai jälki. Vähän niin kuin linkkienkin ja internet-sisällön suhteen, ks. aikaisemmat kommenttini tämän blogin tarkoituksesta 1.

Aikaisemmin olen kirjoittanut lukemistani kirjoista henkilökohtaiseen päiväkirjaan, mutta ongelmaksi jää että minulla on nyt kasa vihkoja ja muistikirjoja ja muita sellaisia, eikä aavistustakaan miten lähteä etsimään mitä olen ajatellut jostain kirjasta josta en tarkalleen muista milloin sen olen lukenut. Tietokoneen kovalevy on vuorostaan erinomainen paikka: vanhoja tekstejä voi helposti hakea hakutoiminnoilla. Ja kun kerran tekstit ovat jo koneella, niiden julkaiseminen internetissä on yhtäältä helppoa ja toisaalta motivaattori kirjoittaa.)

Iain M. Banks.
The State of the Art
Orbit, London, 1997 (br> ISBN .
GoodReads.

The State of the Art kokoelma novelleja vuosilta 1987–1989; osa sijoittuu Kulttuuri-kehikkoon, osa ilmeisesti ei. En ole aikaisemmin lukenut Banksin lyhyttä scifi-fiktiota, ja lukemani perusteella arvioisin että pidemmät (romaanimuotoiset) teokset toimivat niin kirjallisesti kuin viihteenäkin paremmin. Lisäksi joitain novelleja vaivaa turha kyynisyys, mikä oikeastaan on rasittavaa ja vaikuttaa enemmän pikkunokkelalta kuin syvälliseltä.

Maininnan arviosia ovat The State of the Art, Piece, Descendant ja ehkäpä myös A Gift of the Culture. Helpoiten pitkällinen arvio on kirjoittaa nimenomaan nimitarinasta:

The State of the Art on novelliksi pitkähkö (engl. terminilogian mukaan suorastaan ‘novella’ eikä ‘short story’), ja kutkuttavin skenaarioltaan jos tuntee Banksin Kulttuurin etukäteen. (Lyhyesti: ‘Kulttuuri’ on Banksin science fiction -teosten ydinteema: sivilisaatio joka teknologisen edistyksen myötä on tavoittanut materiaalisen yltäkylläisyyden, mikä mahdollistaa yhteiskunnan joka perustuu ainakin päältäkatsoen harmonisen vapauden anarkiaan.) On jännittävää pohtia entäpä jos Kulttuuri vierailisi ja Erikoisolojen agentit juoksentelisivat maan kamaralla kuten Banksin avaruusjännäreissä? Mitä tapahtuisi? Mitä he ajattelisivat meistä? Ehkäpä utopia-scifin kansalainen toteaisikin että alkeelliset olot tuovat elämään jotain hankalasti määriteltävää merkitystä?

Sanoisin että Banks tarjoilee epätasaisen kokemuksen. Post-scarcity scifi-utopian asukkaiden psykologia kun he saapuvat ‘alkeelliselle’ maapallolle ja vieläpä 1980-luvun parhaisiin kylmän sodan vuosiin on kutkuttavaa. Hieman mielenkiinnotonta vuorostaan on Kulttuurin edustajien suulla tapahtuva maanpäällisen talousjärjestelmän lyttäys.

(Kulttuurin kaltaista sosialistisen runsauden utopiaa on helppo käsitellä fiksusti on kontekstina on tieteiskirjallisuus. Kun utopian kontrastiksi otetaan realistinen kuvaus todellisesta maailmassa, on kirjailijan perin helppo lytätä realistisen vertailukohta kun vertailukohtana on täydellisen utooppinen, suorastaan epärealistinen yhteiskunta. Ja tällainen lyttäys on älyllisesti mielenkiinnoton kun teknologiautopian ilmiselvä mahdollisuus ja erinomaisuus.)

Lisäksi erityismaininnan ansaitsee Piece, jonka on kirjallisena teoksena kokoelman vaikuttavin, mutta josta on hankala kertoa ilman että suoraan kopioi tähän novellin sisällön

A Gift of the Culture. Myös Kulttuuria.

Descendant jää kummittelemaan.

Catel (piir.), José-Louis Bocquet (kirj.).
Suom. Kirsi Kinnunen
Kiki. Montparnassen kuningatar. (alkuteos Kiki de Montparnasse)
Arktinen banaani, 2009.
ISBN 9789525768305.
GoodReads.

Elämänkertateos Alice Pruitista, joka vaikutti Montparnassella persoonana (nykytermein julkkiksena).Sivuilla vilahtelee kuuluisuuksia: Man Ray. Amadeo Modigliani. Foujita. Moise Kisling. Tristan Tzara. Marcel Duchamp. Tai siis kuuluisia taidehistorioitsijoille; itselleni ennen kirjan lukemista todella tuttuja nimiä olivat van Man Ray ja Duchamp. Vaikka dada on ilmiönä hieman tuttu (esim Olavi Paavolaisen Nykyaikaa etsimässä), liikkeen vaikuttajahahmot kuten Tzara olivat jääneet minulle tuntemattomiksi.

Yksistään taidehistoriallisesti sarjakuva on siis mielenkiintoinen. Mutta jos arvaan oikein kyse ei taida olla puhtaastä kylmästä dokumentaarista. Yrittääkö Bocquet sanoa tai kommentoida miten valikoi, ja miten esittää elämänkerrallisia episodeja?

Kysymys, joka ainakin omassa mielessäni kummitteli jatkuvasti lukiessani Kikin elämänvaiheista: Mikä, tarkalleen ottaen, on elämässä tärkeää? Onni, onnellisuus? Oliko ns. villi taiteilijaelämä Montparnassella onnellinen elämä? Mutta toisaalta olisiko mikään elämä, saati väsyttävä ja köyhä työläiselämä josta Kiki hyppäsi boheemeihin taiteilijapiireihin? Vastausta en oikeastaan saanut. Tosin ehkä olen itse turhan tylsä ja harmaa Montparnasselle.

Isaac Asimov.
suom. Matti Rosvall.
Tähdet kuin tomua.
Jalava, Helsinki 2011. (Alkuteos ilmestyi 1951).
ISBN .
GoodReads.

Perinteistä scifiä. Ei ehkä tänään kelpaa kovan luokan science fiction-kirjaksi jos sanan “tiede” termissä “tieteiskirjallisuus” ottaisi vakavasti, mutta ajankuvana siltä miltä asimovilainen scifi 1950-luvulla oli kerrassaan erinomainen.

Avaruusoopperan klassikoksi tämän voisi luokitella: Autarkkeja, Tyranneja, Direktoreita ja muuta avaruusaristokratiaa prinsessoista seikkailee hyperavaruushyppyjen lomassa jännitystarinassa jossa ratkaistaan valtakuntien kohtaloita. Tämän luettuaan on helppo nähdä miksi usein sanotaan että George Lucasin Star Wars (1977) on oikeastaan se ainoa oikea Asimov-filmatisointi.

Suomenkielisen Jalavan kustantaman kirjan kannen on kuvittanut Jukka Murtosaari. Keltaiset avaruuspuvut ovat erittäin oikealla tavalla 1950-luvun scifi-vision hengen mukaisia.

Jules Verne.
Suom. Kyllikki Hämäläinen.
Maailman ympäri 80 päivässä ( Le tour du monde en 80 jours. )
Otava, Helsinki 2002.
ISBN 951-1-11620-7
GoodReads todo.

Luettava, mutta yllättävän tylsä. Stereotypioita englesmanneista ynnä muista. Foggin ja Aoudan romanssi ehkäpä jonkun mielestä kömpelön söpö. Mieltäkiehtova ei ehkä enää itse tarinana, mutta ajankuva aikakaudelta kun teollistuminen, rautatiet ja lennätin teki maailmasta paljon pienemmän uudella tavalla.

Monellekohan on tutumpi animaatiosarja 1990-luvulta?

Robert Louis Stevenson
Suom. Ruth Wathén
Tri Jekyll ja Mr Hyde. (alkuteos The Strange Case of Dr. Jekyll and Mr. Hyde)
Lasipalatsi, Helsinki 2009. (Näköispainos Lehtipaino Oy, Helsinki 1945. Alkuteos ilmestynyt 1866.)
ISBN 978-952-480-188-1.
GoodReads.

Erinomainen romaani!

Lukukerta jonka pohjalta kirjoitan tämän arvion on laskujeni mukaan toinen kerta kun olen lukenut Jekyll ja Hyden. Edellinen kerta oli muistaakseni lukiossa, enkä paljonkaan muista tuolloisista vaikutelmistani, mutta tämänkertainen lukukokemus oli miltein järisyttävä. Vaikka edellisen lukukerran myötä (ja sen jälkeen myös monien populaarikulttuuriviittausten kautta, merkittävin ehkä Alan Mooren Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga) tarina oli tuttu pääpiirteittäin, oli kirja yllättävän nautittava puhtaana jännitys-/kauhu-/mysteerikertomuksena.

Myös kiehtova vertauskuvallisena kertomuksena viktoriaanisen aikakauden moraalikäsityksiin, mutta vertauskuva (kahtiajakautunut Jekyll ja Hyde) ei ole vanhentunut. Elämänsä lokerointi, kompartmentalisaatio ei ole Stevensonin aikakauden yksityisoikeus, ja romaanin voi nähdä kannanottona kuinka sellainen elämänasenne on ristiriitaista, pohjimmiltaan mahdotonta ja mieletöntä.

Hyvä essee Jekyll & Hydesta muualla: Steven Padnik, What Everybody Gets Wrong About Jekyll and Hyde, tor.com 2012. Padnickin mukaan oleellinen tulkinta joka menee suurimmalta osalta lukijoista ja elokuva- ym sovitusten tekijöiltä: Jekyll ja Hyde ovat sama henkilö, tohtori vain kokee fyysisen muodonmuutoksen.